Tuopitta oot, laitamyötäisessä aivan,
niinkuin pursi aallokossa, onneton.
Poissa on kompassi, lippukin laivan,
Movitz, vanha hylky ulkomuotos on.
Mastona seisoo viulusi jousi,
myssys on viiri ja paitas purjeenas.
Krouvit on - kas
sun salakarejas.

Kaljaasin työ halki aaltojen kyntää,
sinne tänne luovii, horjuu tuulta päin.
Rommia saaliiksi ryöstämään ryntää,
lastiruuman häppäleilit täydentäin
Neptunus oon, joka aallon alta nousi,
tää Liljan krouvi on hätäsatamas
Tuo muori - kas
hän varmaan on valas!
  suom. Reino Hirviseppä

”Kaapparin hylky”, pilkkalaulu juopuneelle Movitzille alkaa hilpeällä vertauskuvalla. Fredmanin epistola n:o 32 kertoo alkoholismin armottomuudesta. Bellmanin armottominkin teksti on tarkoitettu vain huvittamaan yleisöä. Iloinen melodia saattaa kuulijat viimeiseen säkeistöön, jossa Fredman kehottaa Movitzia juomaan lisää ennen kuolemaa. 

Liljan krouvi ei saanut nimeään kukasta vaan omistajastaan. Krouvin perusti metsänvartija Johan ”Pikku-Jan” Persson 1700-luvulla. Paikan nimi on säilytetty, siellä sijainnutta krouvia ei enää ole. 

Bellmanin runoissa on kesä. Samoin Googlen kuvaamassa Tukholmassa.
Lill-Jans plan Östermalmilla

Mikä oli Bellmanin suhde alkoholiin? Hän lauloi siitä juhlissa työkseen. Bellmanin leski väitti myöhemmin, että mies ei ollut juoppo. Alkoholipolitiikka oli silloin vapaata. Silloisessa lääketieteessä viini ja viina olivat lääkkeitä eri vaivoihin. Juomalaulut olivat aikakauden tavallista viihdettä. Fredmanin laulujen alussa on luettelo teoksessa esiintyvistä henkilöistä. Kuvitteellisen Bacchuksen ritarikunnan kuvaus herättää huomiota, siitä lyhyt poiminta:

Lundholm: Viinanpolttaja ja komentaja Bacchuksen ritarikunnassa. Muistopuheen hänelle piti peruukintekijän kisälli, seremoniamestari, ritarikunnan oratori ja valituspuheen pitäjä sekä tanssimestari Janke Jensen: "Hän joi kolme neljäsosaa kuuteen mennessä, ja kello kuudelta kuoli." 
Kämpendal: Bacchuksen ritarikunnan heraldi. Hankki viimeisen ryyppynsä elävää hanhea vastaan "Linnunlaulussa" ja menehtyi ravitsemusliikkeessä. 

Bellman näytti toisaalta alkoholismin seuraukset ja toisaalta kuvitteli laulujensa hahmot arvokkaan ritarikunnan jäseniksi. Useat (elleivät kaikki?) hahmoista olivat todellisia henkilöitä, juopoiksi tunnettuja tukholmalaisia. Äärimmäisyyteen viety kuvaus vaikuttaa kuulijoista irvokkaalta ja huvittavalta.

Fredmanin epistoloissa, jotka Bellman kirjoitti myöhemmin, kuvaillaan kevytmielistä kaupunkielämää. Musiikki, huviretket, elämän ilot ovat tavoitteina, ja Fredman kehottaa jokaista juomaan. Ilonpito saa seurakseen suruja ja menetyksiä, joita jokaisen elämän matkaan mahtuu. Bellman teki hahmonsa naurettaviksi, mutta tarinoinnillaan onnistuu herättämään kuulijoissa myötätuntoa. Fredmanin epistoloiden muoto ja Fredmanin henkilö kuvaavat tyhjentävästi, kuinka pullo on alkoholistin uskonto.

Voittajan on helppo hörpätä.

Basso sängyn viereen hoida, anna soida!
(sello) – Nyt hinkkaa vain!
Kyyhkyn lailla kujertaa ja vaikeroida
– – –  mun kaipuutain.
Soittosi tunteen pohjia luotaa,
et kadehdi, näät haaveen haipuneen.
Kyyneleeni edessäs mä annan vuotaa
Ulla Winbladin vuoteeseen.

Huippujen ja alhojen läpi elämäänsä elämöivä Fredman on epätoivoinen epistolassa n:o 7. Se on valituslaulu, jossa surraan Ulla Winbladia. Hän ei ole kuitenkaan kuollut, vaan ilmeisesti nukkuu vuoteessa oltuaan toisen miehen kanssa. Fredman komentelee basisti Bergiä, jonka seura lohduttaa surijaa:

Viivy Berg, hyvä veli – rintaan pakkaa!
– – – Niin kärvistää.
Soita tahti sydämelle joka hakkaa
– – – ja kirveltää.
Kun sua katson, tiedätkö, huomaan,
viilentyy hiillos lemmen raunion.
Tuoppi täynnä juomaa saavut toivon tuomaan,
lohdutus kai mahdollinen on.
  suom. Tuomas Rosberg

Tuntematon, onneton kertoja kreikkalaisessa antologiassa päätyy pyytämään samaa lääkettä.

Kuinka synnyin? Mistä tulin?
Mitä varten, kuolemaako?
Ei ole vastauksia, en tiedä mitään.
Synnyin tyhjästä, palaan ei mihinkään,
on tyhjä ja olematon ihmissuku.
Ammenna minulle Bakkhoksen hilpeästä lähteestä,
se on vastalääke kaikkeen pahaan.
  Anthologia Palatina 10, 118, suom. Sampo Vesterinen

Auttakaa!

Laulu keuhkotautiselle ystävälle, Fredmanin epistola n:o 30, lienee tunnetuin Hirvisepän suomennoksena "Sarkkasi juo". Siinä Fredmanin viesti on tiivistetty. "Veljeni, vaikka vartookin sua hauta, surra ei auta. " Bellman ja balalaikka -valikoimaan päätyi Liisa Ryömän laajempi suomennos "Juo kaikki pois ja varo ettei läiky", koska siitä voi aavistella Fredmanin luonnetta. Hän on sairaan ystävänsä seurana, mutta lohduttamista enemmän näyttäytyy kuolemanpelko. Laulaja rohkaisee, mutta vaikutelma on pelokas ja uhoileva.

Movitz, sun yskintäsi kauhistuttaa,
rinnassas tuoni pitää kemujaan.
Jyskyttää vielä säikky sydän mutta
hauta jo huuliltasi lemuaa.
Krouvissa sanelet kai viimeisen rippis,
--- aamen ja kippis.
:,: Kännin voi aina viedä mukanaan :,:

Maljalla tahtoo Bacchus hyvästellä.
Sykkimään suones viina vielä sais.
Matkalle saattaa Freijan hymy hellä.
Vuoksensa vertaan ken ei vuodattais?
Viimeisen kerran nyt elämääsi mietit
--- kuinka sen vietit.
:,: Kelpaako lähtöryyppy? - Totta kai! :,:
  suom. Liisa Ryömä

Bellmanin oma keuhkotuberkuloosi antoi varmaan taudin kuvaukselle väriä. Jatkuva juopottelun ylistys parodioi moralistista runoutta, josta esimerkkinä ote anekauppiaan kertomuksesta Canterburyn tarinoissa.

Miesjoukko eräs Flanderissa eli,
iältä nuori, työnä uhkapeli,
majoina porttolat ja kapakat:
kun soivat luutut, harput, kitarat,
se tanssi, heitti noppaa päivät, yöt
söi ja joi niin että naukui vyöt...

Kun kuvaamani elostelijat
taas kerran kapakassa istuivat
jo aiemmin kuin aamukellot soivat,
niin helähti, kun parhaillaan he joivat,
kadulla kello ruumissaattueen,
ja kolmas heistä sanoi rengilleen:
"Mene ja katso, kuka on se, jota
ohitse vievät kuolleena, ja ota
nimestä selko mitä kiireimmiten."
"Lie turha", sanoi renki, "tehdä siten.
Sen tiesin jo silloin, kun tultiin tänne:
hän oli, anteeks, eräs ystävänne
ja kuoli yöllä aivan äkkiään.
Hän istui päihtyneenä penkillään,
kun varas, nimetty myös Kuolemaksi,
luo hiipi ja löi häneltä yksikaksi
sydämen halki peitseniskullaan
ja poistui hiiskumatta sanaakaan.
Se rutollaan nyt tuhansia surmaa
– Ja teidän, herra, ennen omaa turmaa
ois luullakseni myöskin parasta
varoa tarkoin sitä varasta...
Se olkaa aina valmis kohtaamaan
– niin sanoi äitimuori aikoinaan!"
  G. Chaucer, suom. Toivo Lyy

(Soini?) Talaskivi 1947

Ei  koskaan Iiris, Olympon neitonen
kukkaa täältä poimi, ei anna iloks sulholleen.
Ei linnut laulamaan tuu päivärinteeseen
Flooran juhlaan koskaan, ei harjun tän hiljaisuuteen.
Koskaan kiurun soitto täällä ei soi.
Tuskaa turturkyyhkyn lohduttaa voi
rauhan maa, rauhan maa.
Päälle hautojen raitaan pesän rakentaa. 

Bellmanin lauluista omaperäisimpiä ovat ne, joissa Fredman vaikuttaa liikuttuneelta elämän taitekohdassa kuten ystävän hautajaisissa. Koskettavasta tilanteesta Fredman tipahtaa tyypillisiin ajatuskulkuihinsa – täytyy ryypätä ja juhlia. Onko Fredman edes itse liikuttunut? Bellman osasi kyllä kirjoittaa laulunsa niin että kuulija on liikuttunut. Joten empaattisesti arvelee myös Fredmanin olevan. Korpraali Bomanin hautajaisissa, epistolassa n:o 54, Fredman alkaa havitella vainajan vaatteita ja paljastuu itsekkääksi juopoksi. Bellman ja balalaikka esittää tällaiset laulut ennen muita.

Tulkaa jo veisaamaan tää suruvirtemme.
Movitz, jos vain pystyt, pois meiltä soita murheemme.
Harppus voi äitiä Bomanin lohduttaa
silmiään ken kuivaa ja mustat kengät tomuttaa.
Ei, vaan tarjoakin pullo hälle!
Kippis, rouva, niinkuin ystävälle.
Anna vaan, anna vaan!
Boman, sua en nää enää milloinkaan. 

Kiitos nyt Boman, tää aika yhteinen.
Joskus iskit silmää, joskus nenääni taas kiroillen.
Sun lakkis olkoon nyt mun kesälakkini.
Vanha vormun takki saa olla talvitakkini.
Leski kulta, itkut loppuun hoida,
Movitz, hälle anna harpun soida.
Itkut pois, tuskat pois,
leski vielä uuden korpraalin jo ottaa vois!
 suom. Tuomas Rosberg

Antiikista toki löytyy jotain samanhenkistä:

Nyt täytyy juoda vaikka väkisin.
  Myrsilos on kuollut.
    Alkaios 332, suom. Sampo Vesterinen

Sateenkaari on katkennut

Ukko on vanha, kello jo lyö.
Päiväni kääntyy laskuun loivaan.
Antakaa lasi, on päivä tai yö!
Tiimalasin kuolema toi vaan.
Menneitä aikoja käy kelloni,
muistoja soi sulle selloni.
Movitz, nyt jään unen hoivaan.

Muisto on kirkas, varhaisin kai:
Äiti toi lämmön vierelleni.
Riemu, jot sängyssä isäni sai
kirvelynä jatkui vain tielleni.
Nukkuivat pois, ja kippis vain hei.
Ääneni katkesi, itku sen vei.
Laula sä Movitz, mun veljeni!
  suom. Tuomas Rosberg

Epistola n:o 27 on Fredmanin itsesääliä tihkuva vuodatus, "jossa ovat hänen viimeiset ajatuksensa". Melodia alkaa juhlavasti, "Gubben är gammal", laulu on edelleen Bellmanin tunnetuimpia. Tietoisuus kuolevaisuudesta ei päästä Fredmania otteestaan.

Jokaisen säkeistön lopussa Movitzille esitetään kehotus. Fredman ei ilmeisesti odota hänen vastaavan tai kieltäytyvän. Vanha tukeutuu ystävään tilityshumalassaan. Viimeisessä säkeistössä Fredman kuvailee itsensä varjoksi Bacchuksen palveluksessa. Isän hengen voi aistia viinin värjäämästä kielestä. Fredman pyytää sekoittamaan tomunsa isien luiden joukkoon.

Bellmanin maallisessa runoudessa varjo viittaa antiikin käsitykseen haudantakaisesta. 

Viettävä varjoinen tie keskellä tummien marja-
kuusien ääneti vie Manalaan läpi mykkien maiden.
Usvan verhoamaa lipuvat alas Styksiä tuoreet
haamut, vainajien kuvat hiljan saatetut hautaan.
Talvisen kalpeuden ovat vallassa rannat;
tuntematon Manalaan vie uusia varjoja matka
Styksin kaupunkiin palatsiin tylyn synkeän Pluton.
On tuhannet ovet sinne, ja ainapa ovat nuo auki
kaupunkiin avaraan. Kuten maan joet voi meri kaikki
ottaa vastaan, niin Manalaan monet mahtuvat henget
eikä se milloinkaan väenpaljouteen ole ahdas.
  Ovidius, Muodonmuutoksia, suom. Alpo Rönty

Sonetteja Lauralle

Kun käännyin, auringosta katseeseeni
nyt varjo piirtyi: vierelläni huomaan
sen, joka onneen paratiisin suomaan
on luotu, jos voin luottaa sydämeeni.
Ja mietin ääneen: "Miksi säikkymistä?"
Tuon tuskin ehdin kun jo yhtäaikaa
vavahdin säteistä mua nääntävistä.
Kuin ukkosliekin myötä jyry kaikaa,
sain iskun kauniin silmän säkenistä
ja järkyin hellän tervehdyksen taikaa.
  Petrarca, Sonetteja Lauralle, suom. Elina Vaara

Tässä otteessa Petrarca runoili auringonsäteistä ja ukkosesta, kun rakastettu vain katsoi häntä. Bellmanilla katsekontaktin jälkeen nuo luonnonilmiöt ovat vertauskuvina läheisemmälle kanssakäymiselle. Fredmanin epistola n:o 72 on soittajan rakkauslaulu lemmitylleen.

Kimmellys ain katseesi nuoren
häivähtää vain pääl untuvavuoren.
Valtas on viaton,
palvojas voimaton.
Tuikun yllä autius.
Herra yön on Morfeus.
Huoneesi haat on suojana kiinni,
hiuskruunullas on yömyssy fiini,
ja Norströmin peruukin näen naulassaan.
:,: Soitan sinut nukkumaan. :,:

Pien peipponen vaikeni äsken
torkkuakseen, jäi livertely kesken.
Aurinko sammui,
yötaivas tummui.
Jäimme yksin autioon,
Freijan valtaan valmis oon.
On jyrisevä yö,
sen pilvet palaa,
pian salamaa lyö ja
sadevettä valaa.
Pilvet seestyy hehkumaan,
kultaan, purppuraan,
:,: taivaanrantaa maalataan :,:
  suom. Tuomas Rosberg

Vankeudessa, syytä tietämättä.

Sai vallan murhe musta,
ei Bergin huilu soi 
--- vaan vaikeroi.
Ei tuo se helpotusta,
vaan sen saa katumaan,
--- ken liikaa joi.
Kun muistaa nymfit satumaan
ja juhlan eilisen,
nyt tunkkaisessa tyhjyydessä ainut elävä
on kärpänen. ---
Ei enää Jergen Puckel tuossa tepastele
hattu keikkuen. ---
  suom. Liisa Ryömä

Epistolassa 12 kertoja Fredman kuvailee veli Bergille tyhjää salia, jossa oli aiemmin tyttöjä, laseja, soittoa ja tanssia. Tuskaa rinnassa ei voi parantaa. Fredman pyytää Bergiä itkemään ja soittamaan huilullaan.

Tyhjyyden ja risaisuuden kuvaus on yksityiskohtainen. Lauseet pudotellaan passiivissa. Riimit toistuvat kaavamaisina. Huilu soittaa surulliset melismat yhä uudelleen. Näillä keinoilla luodaan valittava vaikutelma.

Viimeisessä säkeistössä Fredman valittaa mustelmia selässään ja vuotanutta nenäänsä. Enää ei pidä soittaa eikä juoda. Eikä koskaan tanssittaa toisen tyttöä. "Sen olen oppinut."

Kantapään kautta oppii kipeästi. Siitä kertoo myös ote Suuresta testamentista, François Villon 1461.

Jälkeen kyynelten ja huutojen,
jälkeen tuskallisen korinan,
jälkeen kärsimysten, tuskien,
huolten, surullisen harhailun,
kärsimys on opettanut mua
paremmin kuin Averroesin
lisät Aristoteleeseen:
Olen tyhmä, pallon pyöreä.
  suom. Veijo Meri