Mikä oli Bellmanin suhde alkoholiin? Hän lauloi siitä juhlissa työkseen. Bellmanin leski väitti myöhemmin, että mies ei ollut juoppo. Alkoholipolitiikka oli silloin vapaata. Silloisessa lääketieteessä viini ja viina olivat lääkkeitä eri vaivoihin. Juomalaulut olivat aikakauden tavallista viihdettä. Fredmanin laulujen alussa on luettelo teoksessa esiintyvistä henkilöistä. Kuvitteellisen Bacchuksen ritarikunnan kuvaus herättää huomiota, siitä lyhyt poiminta:

Lundholm: Viinanpolttaja ja komentaja Bacchuksen ritarikunnassa. Muistopuheen hänelle piti peruukintekijän kisälli, seremoniamestari, ritarikunnan oratori ja valituspuheen pitäjä sekä tanssimestari Janke Jensen: "Hän joi kolme neljäsosaa kuuteen mennessä, ja kello kuudelta kuoli." 
Kämpendal: Bacchuksen ritarikunnan heraldi. Hankki viimeisen ryyppynsä elävää hanhea vastaan "Linnunlaulussa" ja menehtyi ravitsemusliikkeessä. 

Bellman näytti toisaalta alkoholismin seuraukset ja toisaalta kuvitteli laulujensa hahmot arvokkaan ritarikunnan jäseniksi. Useat (elleivät kaikki?) hahmoista olivat todellisia henkilöitä, juopoiksi tunnettuja tukholmalaisia. Äärimmäisyyteen viety kuvaus vaikuttaa kuulijoista irvokkaalta ja huvittavalta.

Fredmanin epistoloissa, jotka Bellman kirjoitti myöhemmin, kuvaillaan kevytmielistä kaupunkielämää. Musiikki, huviretket, elämän ilot ovat tavoitteina, ja Fredman kehottaa jokaista juomaan. Ilonpito saa seurakseen suruja ja menetyksiä, joita jokaisen elämän matkaan mahtuu. Bellman teki hahmonsa naurettaviksi, mutta tarinoinnillaan onnistuu herättämään kuulijoissa myötätuntoa. Fredmanin epistoloiden muoto ja Fredmanin henkilö kuvaavat tyhjentävästi, kuinka pullo on alkoholistin uskonto.

Voittajan on helppo hörpätä.