maanantai 13. lokakuuta 2014

Nään mustan aallon valkopään,
nään kuinka Kharon raataa!
Hän väänti vettä viiksistään,
kun myrsky lauttaa kaataa.
Hän airon iskee aaltoihin,
on auki luukut taivaan,
ja aalto iskee takaisin.
On aika nousta laivaan.
  suom. Tuomas Rosberg 

Fredmanin laulu n:o 5b on hyvästijättö kuolleelle ystävälle. Melodia on juhlavan painokas, hautajaisiin sopiva. Ensimmäisessä säkeistössä väistämättömät voimat kuten myrsky ja kuoleman lautturi tulevat. Jälkimmäinen osoittautuu vahvemmaksi, on aika lähteä. Bellman oli mestari kuvaamaan hetken tunnelmaa. Tässä se on kauhistava. 

Toisessa säkeistössä tarvitaan viiniä ja vahvaa olutta hyvästeihin. Saattajat katselevat ystävän menoa syvyyksiin, ”lähtö lasi kädessä”. Kuvaus pysyy ulkonaisena, saattajien tunteita ei kuvailla. Surullinen ja kauhistava vaihtuvat juhlavaan taitavasti. Bellmanin tyyliin sopii, että nyt ei lauleta antiikin sankarin kohtalosta vaan juomisesta. Laulu päätyi yhtä vääjäämättömästi valikoimaan Bellman ja balalaikka.

Myyttien syntysijoilla

Kharonista kertoo ote Danten Jumalaisesta näytelmästä, Inferno, III laulu.
Ja katso, meitä vastaan venhein sousi
mies vanha, päässään aikakautten lumi,
ja huusi näin: ”Voi teitä, kurjat sielut!

Näe ette enää taivaankantta koskaan:
ma teidät saatan virran tuolle puolen
ikuiseen pimeään ja kuumaan, kylmään.

Ja sinä siellä, ihminen, mi elät,
pois riennä täältä, tää on ranta kuolon!”
  suom. Eino Leino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti