sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hän on leski vanhan veikkosemme,
muuta herrasväkee tunne emme,
kansaa on, kansaa on
korven, rintamaiden ja länsirannikon.
  Fredmanin epistola 54 Ei koskaan Iiris, suom. T. Rosberg
Konsertti Bellman ja balalaikka 27.11.2014 oli onnistunut. Yleisö sai kuulla ensi kertaa Jevgeni Antonovin sovittamia Bellmanin lauluja ja joukon Tuomas Rosbergin suomennoksia. Valokuvat Pekka Autio ja Rosberg. Musiikkinäyte tässä. 

Solisti ja kvintetti 27.11. kulttuurikeskus Caisassa

lauantai 29. marraskuuta 2014

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kaikille konserttilipun ostaneille suuri kiitos. Käsiohjelma on hetkisen ajan osoitteessa https://app.box.com/s/5cjgsq1euqf87hjihnmm. Tälle sivulle tulee lähipäivinä valikoima konserttivalokuvia, iloksi teille. Eilen Helsingissä esitettiin Bellmanin koskettavimmat laulut. Nyt voi levätä ja valita vaihteeksi höpöttävää, iloista Bellmania, ote epistolasta n:o 63 Isäntä Bergström.
Pihallas kirkkaamman loisteen sai kuu,
avainviulua huonees kaikuu
jakelee juoruja Maija vääräsuu,
jatkuu juominen.
Naapurit pian voikin kuiskutella
kun pikkukengät saa kopsutella
Ovella nymfetti ei saa ootella,
sisään jokainen!
Pajatus hilpeä kuuluu tuolta,
ajatus kiertää jo toista puolta,
aina on maanantai täynnä huolta,
sehän on huominen!
  suom. Tuomas Rosberg
Oskari Nokso-Koivisto, johtaja G. Klykov ja HBO 27.11.2014. Kuva Pekka Autio.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Oskari Nokso-Koivisto ja kvintetti esiintyivät jo sunnuntaina. Bellman ja balalaikka muodostavat yhdessä jotain uutta!
On hauskaa kun nuoret napisee:
uus helkkää, vanha rapisee.
   J. W. von Goethe

Laulajan säestäjinä klarinetti, alttobalalaikka, kontrabassobalalaikka, alttodomra ja primadomra.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Carl Michael Bellmanin lauluissa rakkaudesta ja kuolemasta on ajatonta charmia. Basso Oskari Nokso-Koivisto ja Helsingin Balalaikkaorkesteri esittävät valikoiman runoilijan kauneimpia lauluja. Slaavilaiset sovitukset ja suomenkieliset sanat antavat lauluille uuden sävyn. Esite.

Существует неизменное очарование в песнях Карла Михаэля Бельмана о любви и смерти. Бас-солист Оскар Ноксо-Койвисто и Хельсинкий оркестр балалаек представляют коллекцию самых красивых песен шведской поэта. Славянские мотивы и лирика на финском наполняет эти песни новым звучанием.  Тематический концерт состоится в культурном центре Каиса в Хельсинки 27.11.2014 18:30. Брошюра.

Carl Michael Bellmans sånger om kärleken och döden har tidlös charm. Bassångaren Oskari Nokso-Koivisto och Helsingfors Balalajkaorkester framför en kollektion poetens vackraste sånger. Slaviska arrangemang och finska översättningar ger sångerna en helt ny klang. Konserten Bellman och balalajkan torsdagen 27 november klockan 18.30 i kulturcentret Caisa (Mikaelsgatan 17 C). Broschyren.

There is timeless charm in Carl Michael Bellman's songs about love and death. Bass singer Oskari Nokso-Koivisto and Helsinki Balalaika Orchestra perform a collection of the most beautiful songs of the Swedish poet. Slavonic arrangements and lyrics in Finnish give these songs an all new tone. Leaflet.


Билеты Biljetter Tickets

lauantai 8. marraskuuta 2014

Nuoren Bellmanin kirjoittamana runo Mamsellini. Ote, suom Seppo Mussalo.

Nuoruudessain olin reipas ja nätti;
nyt on kohjuja mulla ja naama kuin rätti.
Eukko rukka teille nyt oon, tulalullaa,
Niiaan, huokaan, rukoilen, lulalullaa.

Kaiken päivää mä virsiä veisaelen,
pirua, taivasta, kuolemaa ajattelen.
Nuuskaan, nypin täitäni, tulalullaa,
kruusailen ja sääliksi käy, lulalullaa.

Annika vanha piika on, tietäkäätte,
seitsemänkymmentä vuotta harteilla näätte.
pois hän tahtoisi päästä, tulalullaa,
haudan rauhaan vaivastaan, lulalullaa.

Silmälasit ja nahasta hame ja takki,
päässä ruskeanauhainen musta lakki.
Korkeakorkoiset virsut, niin, tulalullaa,
sellaisena mun näätte ain, lulalullaa.

Höyhenet riivin, vyyhteän lankaa ja tiskaan,
näen aaveita, piru hengittää niskaan.
Keppiä käytän, mitään en nää, tulalullaa,
aina itken, hymyile en lain, lulalullaa.

Näe maailma, katso eteesi siellä
varovasti ja hiljaa kulje elon tiellä.
Iltas kun sitten lähestyy, tulalullaa,
uinahda uneen rauhaisaan, lulalullaa. 

Lars Huldén kertoo että tällaiset roolirunot eivät olleet ruotsalaisessa kirjallisuudessa tavallisia ennen Bellmania. Esiintyjänä Bellmanista mainittiin, että hän osasi imitoida taitavasti. Hän esiintyi kirjoittamissaan rooleissa yleisöä naurattaakseen.

Vertailukohta tällekin voisi löytyä François Villonin Isosta Testamentista. Vanhan naisen kaipuu nuoruutensa päiviin, ote, suom. Veijo Meri.

Missä on nyt otsa sileä,
liinatukka, kulmat kaarevat,
kauriin silmät, joiden kimallus
ansaan ajoi miehet viisaatkin?
Hieno nenä, kooltaan sopiva,
pienet korvat, niin kuin simpukat,
kuoppaleuka, kasvot loistavat,
kauniit huulet tulipunaiset?

Hiukset harmaat, otsa ryppyinen,
kulmakarvat roikkuu, sumuiset
silmät, jotka ennen loistivat
perikatoon tietä miehille.
Koukkunenä, ennen suorempi,
korvat roikkuvat kuin sammale,
kasvot haalistuneet, kuihtuneet,
huulet kuivat, leuka poimuinen.

Keskenämme ruikutamme näin,
vanhat hölmöt kyykkysillämme
kyhjöttäen jossain nurkassa
kasassa kuin villakuontalot
luona hampunvarsinuotion.
Nopsaan leimahtaa ja sammuu se.
Nuoruus aina kauneutta on.
Tällä tavalla käy kaikille.

Antiikistakin löytyy samaa henkeä hautarunon muodossa.

Niukasti söin, niukasti join.
Elin pitkän raihnaan elämän.
Sitten kuolin.
Samaa toivon teille.
  Tuntematon, Anthologia Palatina 7, 349

perjantai 7. marraskuuta 2014

Fredmanin epistoloissa kertoja Fredman viittaa usein pian koittavaan kuolemaan. Hän jättää hyvästit elämälle epistolassa n:o 24 ja rukoilee olutta emännältä. Epistola n:o 27, ”jossa ovat hänen viimeiset ajatuksensa” on täynnä itsesääliä. Dramaattisimmat hyvästit Fredman esittää epistolassa n:o 79, ”jäähyväiset emännille, erityisesti muori Maija Myralle Päivänkujassa, Suurtorin laidalla 1785”. Alussa Fredman maalailee, kuinka myrsky nousee ja kuu joutuu radaltaan.  Kharonin pursi näkyy ja kertojan viime tuokio koittaa. Toisessa säkeistössä kuolemankauhun takaa paljastuu viinan jano, ja luottoa Fredmanilla ei enää ole:
Vahvista minut matkaan,
mahtava Maija-emäntä,
kun tomuni mä liittää saan
tuhkiin taattojen.
Pullo viel yksi myy vaan,
krouvari, ankara isäntä,
pyyhi pois velka, tuut saamaan
hattuni eestä sen.
Muori, kirjastain silli poista,
liiat hinnat vanhasta voista.
Punakat ja kähisevät
tuli velanperijät.
Vedä yli koko tili,
oli ali tai yli!
Ilta kun täällä perunoita haukkailen,
on erilainen,
niin muistelen
ja naukkailen.
  suom. Tuomas Rosberg
Bellmanin käytti runossa kokemuksiaan nälkäisenä velallisena. Kolmannessa säkeistössä Fredman haluaa jättää testamenttinsa. Se alkaa sekavalla taivaallisella höpinällä. Hän harhautuu kertomaan, kuinka olut tekee hyvää. Neljännessä säkeistössä Fredman kerjää naurua ja sääliä esittelemällä reikäistä pukuaan. Viimeisessä säkeistössä hän on kauhun vallassa ja näkee näkyjä. Ne päättyvät pimeyteen, ja hän hyvästelee kohteliaasti ”Hyvää yötä, madame.”

Deliriumin uhatessa viinanhimo voittaa kaikki muut tarpeet. Kerjääminen, imartelu ja esiintyminen vaihtelevat kuten riippuvuussairaudessa on tavallista. Juoppuhullun Fredmanin hieno käytös ja näkyjen sivistynyt sisältö ovat sepitettä. Bellman käytti niitä huvittamaan kuulijoita. Tosielämässä krooninen alkoholisti käyttäytyy vieroitustilanteessa pelottavasti, Fredman taas herättää myötätuntoa. Teräväsilmäiset kirjailijat ovat usein kuvanneet osuvasti eri sairauksien ilmenemistä, kuten Bellman tässä delirium tremensin.

Bellman näytti köyhän juoponkin ihmisenä tarpeineen ja toiveineen. Siihen aikaan ajatus yhtäläisista ihmisoikeuksista oli nousussa. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus on vuodelta 1776 ja Ranskan ihmisoikeuksien julistus 1789. Bellman oli tilanteen mukaan myötätuntoinen tai ivallinen hahmoilleen, kuin näytelmäkirjailija. Myötätunto vallitsee viimeisessä epistolassa n:o 82, ”odottamattomat jäähyväiset”, joissa Fredman suhtautuu kuolemiseen rauhallisemmin. Kroonisesti keuhkosairas runoilija eli viisi vuotta epistoloiden julkaisemisen jälkeen.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Vihjaileva maalailu on Bellmanilla tavallista, samoin suorasukaiset viittaukset seksuaalisuuteen, joilla nauratettiin yleisöä. Laulujen naishahmot nimetään etunimillä, paitsi heistä tärkein, Ulla Winblad. Ulla viehättää miehiä tahattomasti ja tarkoituksella, saattaa käsittää epistolasta n:o 3. Epistolassa n:o 28 kuvaillaan Ulla koreisiin hepeniin pukeutuneena, mutta hänet on pidätetty.
Armoa Ulla turhaan anelee temppuineen
Nyt raukkaa raahaa kaksi vartijaa pamppuineen
Särkyneen kellon huomaan, pitsihelma repeää
Lahjaansa luonnon suomaa itsekin häpeää
Epistola n:o 36 kertoo Ullan aistillisesta kauneudesta ja hänen liköörinjanostaan majatalossa. Mutta Ulla pidätetään ja viedään ojennuslaitokseen kehruutyöhön. Krouvari puhkeaa kyyneliin. Epistola n:o 48 (Tuuli hiljaa henkäilee) kertoo luonnon kauneudesta ja veneretkestä Mälaren-järvellä. Loppusäkeissä Ulla ja Norström ovat kahden. Movitz käskee Norströmiä siirtymään, koska ”nainen kuuluu meille kaikille”. Epistolassa n:o 50 (viimeisestä silmäyksestä Ulla Winbladiin hänen lähtiessään paluumatkalle Eläintarhasta) soittajat puhaltavat ”Hyvästi, nymfini”. Ulla on palvottu kuin Venus antiikin tarussa. Epistolassa n:o 51 Ulla laulaa krouvissa ja riitelee päälle käyvän Bergströmin kanssa. Epistolassa n:o 71 kertoja ylistää luonnon ja Ullan kauneutta. Hän tahtoo hemmotella ja tulla hemmotelluksi kahdestaan Kalatorpalla. 

Bellman liittää Ullan henkilöön miesten naisenjanoa, naisellista huvittelun ja koreilun halua ja ärhäkkää selviytyjää. Välillä kauneuden palvontaa uskonnollisessa sävyssä. Ullan historiallinen esikuva Maria Kristina Kiellström ei ole tässä oleellinen. Epistoloissa Ullan hahmo sai esittää, mitä runoilija kulloinkin tavoitteli. Epistolassa n:o 82 Fredman jättää jäähyväiset Ullalle.
Hyvästi, Ulla oma,
on hetki eron armottoman:
Fredmanin tarmottoman
viimeisen kerran vierelläsi näät.
Nuttuni nappiparan
nään jääneen yhden rihman varaan.
Soi nauru ajattaran,
nyt yksin luonnon helmaan jäät.
Sen tuoksuissa tuntuu myös kutsu mullan
niin lahoavan.
Vietimme kanssa Ullan
nyt laitimmaisen kerran häät,
nyt laitimmaiset häät.
  suom. Liisa Ryömä