keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Bellmanin oli eläessään erikseen perusteltava asiansa, kun haki julkaisulupaa teoksilleen. Niitä pidettiin moraalittomina. Kun kelloseppä Fredman käskee ryyppäämään, kuinka vakavasti se pitää ottaa? Kärjistys ja parodia ovat vaikeita tyylilajeja. Saman saivat huomata mm. Sielun Veljet Suomessa, kun lauloivat "tuo sitä kaljaa, eihän tätä kestä selvin päin". Bellman kuvasi alkoholiriippuvaisia eikä edes käyttänyt siinä silkkihansikkaita. Bellman ja balalaikka-konsertista Fredmanin epistola n:o 32 ja sen myötä kohtuullista uutta vuotta!
Tuopitta oot, laitamyötäisessä aivan,
niinkuin pursi aallokossa, onneton.
Poissa on kompassi, lippukin laivan,
Movitz, vanha hylky ulkomuotos on.
Mastona seisoo viulusi jousi,
myssys on viiri ja paitas purjeenas.
Krouvit on - kas
sun salakarejas.
  suom. Reino Hirviseppä

Laiva on lastattu vedellä ja lumella

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulurauhaa tuutulaulun kera. Konsertista Bellman ja balalaikka pieni lahja valmiiksi miksattuna: Esiin astu, herra Yö (Träd fram du nattens gud, ote)
Joen lähteen ruohossa vain muurahainen kiikkui.
On joki levossa, joka koko päivän liikkui,
Marsyas, hän peilaa kuun.
Apollo lyyransa löi oksaan jalavan ja nukkui
puron ääneen alla puun.
  suom. Tuomas Rosberg

Haukotus ja rauha

perjantai 19. joulukuuta 2014

Voiko Bellmanista puhua taiderunouden yhteydessä? Bellman esitti yläluokalle viihdettä, joka käsitteli juomista ja juhlimista. Hän pilkkasi juoppoja, sekoitti ylevää ja alatyyliä, vaihtoi näkökulmaa kesken kaiken ja vihjaili seksistä. Oli siis burleskin taitaja. Sellaisen kirjoittajan tekeleitä ei voi uskoa aivan sanatarkasti.

Tavattomaan monisanaisuuteen ja toistoon on kuitenkin piilotettu helmiä. Näkymien yksityiskohtaiset kuvaukset innostavat kuulijan kuvittelemaan. Luonto ja hetken merkityksellisyys herättävät ihailua. Kansankuvaus on tarkkasilmäistä ja itse asiassa ihannoi arkisia iloja. Vaikka todennäköisesti samassa laulussa joku saa pilkkakirveestä ja Fredman kehottaa ryyppäämään. Pelkkä sanallinen ilotulitus pakottaa lukijan ihmettelemään. Ja sitten koskettava käänne herättää myötätunnon tai liikutuksen. Huolimatta urastaan viihdyttäjänä Bellman onnistui olemaan runoilija.

Hänelle itselleen tällainen pohdinta olisi todennäköisesti ollut vierasta. Varmaankin vain mietti, miten hankkisi perheelle elannon sulkakynällään. Viinin ylistyksen esikuvat hän otti antiikista ja sekoitti siihen hulluttelevan, raadollisen 1700-luvun kaupunkilaiskuvauksen. Hän tähtäsi korkealle muodon taitajana ja kuninkaan viihdyttäjänä.

 Yrjö Liipola 1929
Bellmanin runot yllyttävät tarttumaan hetkeen. Aihe esiintyi jo antiikissa. Tässä esimerkki roomalaiselta pilkkarunoilija Martialikselta, mukailtu Marja-Liisa Polkusen suomennoksesta.
Sanot aina että elät huomenna, Postumus, aina huomenna.
Sanohan, Postumus, tuo huominen, koskahan se tulee?
Kuinka kaukana se on, mistä sitä on haettava?
Tuskin se parthien tai armenialaisten luona piilee?
Huomisellasi on jo Priamuksen tai Nestorin ikävuodet.
Huomennako elät? Postumus, tänään se on jo myöhäistä.
Joka viisaasti teki, Postumus, eli eilen.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Bellmanin runoilijanlaatu olisi aivan erilainen, ellei hän olisi kirjoittanut niin paljon kuolemasta. Miksi iloinen viihdyttäjä ajatteli aina kuolemaa? Vanhempien kuolema ja oma sairaus varmaankin vaikuttivat. Kaupungin juoppojen raju ja lyhyt elämä kiinnitti selvästi Bellmanin mielenkiinnon. Epistolassa n:o 79, jota nimitetään usein Fredmanin testamentiksi, Fredman vannoo kuolevansa, puhe on kuin juoppohullun suusta. Laulun lopussa pimeys voi olla yhtä hyvin sammuminen. Ensimmäisen säkeistön näyt ovat pelottavia. Vertauskuvat kuten katkeava köysi sopivat elämän loppumiseen, lautturi Kharon lähestyy.
Kuolema torveen tuuttaa,
viima ja myrsky voimistuu.
Purjeet ja köydet huutaa,
irtoaa paukahtaen.
Kuu radaltansa muuttaa,
tähtien tuike lannistuu.
Ei enää löydy valuuttaa,
maksuun velkojen.
Liian varhain luokseni ehtii
kyyti, Kharon airoissa rehkii.
Meni puliseva joki,
vesi odota ei toki.
Tiimalasi vajeneva, 
ylevä on aleneva.
Yönmustan ruumislaudan huomaan kelluvan
nyt läpi usvan
ja ulvonnan
ja aaveiden.
  suom. Tuomas Rosberg
Veikko Takala 1968