keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Suhtautuminen sellaisiin ihmisiin, joille on helppo tehdä vääryyttä, paljastaa selvästi, kunnioittaako asianomainen luonnostaan oikeudenmukaisuutta ja vihaako hän vääryyttä.
   Platon
Bellmanin runotuotanto on laaja. Pääteosten, Fredmanin episoloiden ja Fredmanin laulujen yhteinen piirre on, että runoissa ei esiinny johtopäätöstä tai opetusta. Johtopäätösten teko jätetään lukijalle. Harvinaisissa poikkeuksissa opetus on tarkoituksellisen hupsu. Näin esimerkiksi Fredmanin laulussa n:o 26, jossa hautajaispuheen vertauskuva ja totinen sävy ovat naurettavia.
Niin Fredman kuol pois
On sielu kello
ja ruumis pullo,
kai veljet näin hahmotella vois. – – (torvi)
Tie elämän lie:
me hampaat purraan
ei surra turhaan
ja sitten kuolema meidät vie. – –
   suom. Tuomas Rosberg
Viisauksien sijaan Fredman neuvoo aina juomaan lisää. Aikalaiset tiesivät oikean Fredmanin ryypänneen itsensä hengiltä. Loppunousu epäilemättä huvitti niitä, jotka kuulivat pari laulua, mutta kokoelmassa yllyttäminen alkaa puuduttaa. Teini-ikäinen Saima Harmaja kirjoitti päiväkirjaansa 1929 lukeneensa "Bellmanin inhottavia juomalauluja" ja häntä itketti.

Bellmanin kokoelmien kestävimmissä runoissa on kuitenkin yleisinhimillisiä tunteita. Kuolemaa pelkäävän Fredmanin suuhun on kirjoitettu lujaa tekstiä. Lohduttomassa maailmassa Fredman anoo lohtua. Bellman esitti hyljeksityn juopon ihmisenä, johon lukija voisi samaistua. Tämä saattaa olla opetus, joka runojen tekstistä näyttää puuttuvan.
Muisto on kirkas, varhaisin kai:
Äiti toi lämmön vierelleni.
Riemu, jot sängyssä isäni sai
kirvelynä jatkui vain tielleni.
Nukkuivat pois, ja kippis vain hei,
ääneni katkesi, itku sen vei.
– – (sello)
Laula sä, Movitz, mun veljeni!
   Fredmanin epistola n:o 27, suom. Tuomas Rosberg

Anna meren se selvittää, kuka viereesi jää. Vladimir Vysotski


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Pluto on ihmisen mittakaavassa ikuinen ja äärimmäinen. Maailmankaikkeuden mittakaavassa satunnainen lähinaapuri.


Muinaisten roomalaisten manalan valtias oli Pluto. Ikuisessa jäässä aurinkokuntamme laidalla kääpiöplaneetta Pluto sopii edustamaan kuoleman valtakuntaa.

Fredmanin epistolassa 52 kuvataan kuoleman sattumanvaraisuutta, kun se vei Charlottan, kaikkein eläväisimmän, Movitzin morsiamen. Runo on tyyliltään lapsellinen ja vihjaileva. Vaikka epistola on nimetty elegiaksi, liikkuva melodia ja Fredmanin liioittelu karkottavat hartauden. Kehruutyö ja lauantain tanssiaiset viittaavat siihen, että Charlotta oli köyhä ja kevytkenkäinen, ellei suorastaan työrangaistukseen määrätty prostituoitu.
Eessäin taas on Charlotta,
työ lankoineen ja potta,
vyyhdinpuu on sekä mitta.
Vaipui hän varoituksitta
luo Pluton manalaan!
  suom. Tuomas Rosberg