Carl Michael Bellmanin runotuotanto on laaja. Kehotukset nostaa maljaa ja halata tyttöä toistuvat. Runoissa seikkailevat henkilöt tulevat tutuiksi. Tyyli on teatraalinen, mutta tarina jää katkonaiseksi. Lukija ei saa selvää, millainen teatterikappale syntyi. Väliin runot kertovat kevään kauneudesta, väliin hautajaisista.

Kyseessä ei ole kertomakirjallisuus vaan laulut, joiden juonta ajelevat joskus vain riimittelyn vaatimukset. Henkilökuvaukset syntyvät terävinä huomioina toiminnan lomassa. Bellmanin henkilöt eivät juuri kehity. He menevät seuraaviin juhliin soittamaan. Tukholmassa tunnetut, huonomaineiset kansalaiset muuttivat runoihin asumaan. He alkoivat elää kirjailijan mielessä uutta elämää, mukana seikkailivat antiikin taruolennot sekä velkojat. Alla on kuvailtu muutama hahmoista.

Fredman on epistoloiden kertoja, Bacchuksen apostoli tai jopa Bacchus ihmisen muodossa.

Berg on soittaja, jolta Fredman muun muassa pyytää musiikkia ja myötätuntoa pettyessään rakkaudessa. 

Movitz on kovan onnen mies, joka näyttää aina selviävän. Vaikkei hyvin.

Ulla Vinblad on yleinen nainen. Hän on joka miehen ihailun kohde. Ulla on yhteisössä ja yhteiskunnassa vaikeassa asemassa, mutta yrittää koristautua kauniiksi ja saada aina osansa. Runoissa Ulla kuvataan väliin jumalattaren kaltaiseksi, väliin pinnalliseksi ja janoiseksi ihmiseksi.

Bellman aamuryypyllä. Sergelin piirros.

Lauluina Bellmanin runous puhuttelee nykypäivänäkin. Lauluissa, jotka ovat säilyneet suosittuina, on tavoitettu jotain yleisinhimillistä. Bellmanin tunnetuin kokoelma Fredmanin epistolat julkaistiin 1790. 

Carl Michael Bellmanin runous Wikisourcessa (ruotsiksi)