tiistai 26. elokuuta 2014

Edwin Lydén 1910
Uupunut ratsumies ois kovin kiitollinen
jos löytyis luotasi virvoitus.
Korppu ois kiireellinen,
viinistä mausteinen
kulaus.

Eikö ole kaunis Kalatorppa nyt?
Saa tuuli ovet aukeamaan.
Lehväkuja puiden on hiljan herännyt
yölevoltaan.
Katso lahden kimallusta - Kyllä vaan!
Pellonreunan rehotusta takanaan!
Eikö päätä huimaa näky ihanin?
Niin huimaakin, niin huimaakin!
  suom. Liisa Ryömä
Ajatus yhdistää Bellman ja balalaikka syntyi epistolasta n:o 71, Ullalle Fiskartorpetin ikkunassa. Duuri- ja molliosan vaihtuessa tunnelman muutos tuo mieleen slaavilaisen kansanmusiikin. Esitysmerkintä on allegro, laulun voi esittää hengästyttävällä vauhdilla.

Intoutunut luonnon kuvaus aloittaa laulun. Tuuli, tuoksut, näkymät metsään, lahdelle ja pelloille kehutaan laatusanoin. Runo muuttuu repliikiksi, kun kertoja kysyy kuulijalta vahvistusta niityn ihanuudesta. Kelloja kehotetaan kuuntelemaan, kaikki aistit saavat osansa. Kertoja muistuttaa, että tarvitaan myös korppua ja maustettua Bourdeaux'n ylämaan viiniä.

Bellman oli kenties liioittelija, tai aikakausi suosi kakkua kakun päälle. Mutta rakastuneelle suodaan se anteeksi. Lopussa kertoja todistaa. Orikaan ei halua talliin vaan sinun luoksesi. Sinä sytytät koko luonnon roihuun silmiesi loistolla.
Minkäänlaiseen kohtuuteen
ei kehota yö, ei rakkaus, ei viini.
Yö on hävytön,
viini ja rakkaus tyhmänrohkeita.
  Ovidius, Amores 1,6,59-60, suom. Arto Kivimäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti