Ei  koskaan Iiris, Olympon neitonen
kukkaa täältä poimi, ei anna iloks sulholleen.
Ei linnut laulamaan tuu päivärinteeseen
Flooran juhlaan koskaan, ei harjun tän hiljaisuuteen.
Koskaan kiurun soitto täällä ei soi.
Tuskaa turturkyyhkyn lohduttaa voi
rauhan maa, rauhan maa.
Päälle hautojen raitaan pesän rakentaa. 

Bellmanin lauluista omaperäisimpiä ovat ne, joissa Fredman vaikuttaa liikuttuneelta elämän taitekohdassa kuten ystävän hautajaisissa. Koskettavasta tilanteesta Fredman tipahtaa tyypillisiin ajatuskulkuihinsa – täytyy ryypätä ja juhlia. Onko Fredman edes itse liikuttunut? Bellman osasi kyllä kirjoittaa laulunsa niin että kuulija on liikuttunut. Joten empaattisesti arvelee myös Fredmanin olevan. Korpraali Bomanin hautajaisissa, epistolassa n:o 54, Fredman alkaa havitella vainajan vaatteita ja paljastuu itsekkääksi juopoksi. Bellman ja balalaikka esittää tällaiset laulut ennen muita.

Tulkaa jo veisaamaan tää suruvirtemme.
Movitz, jos vain pystyt, pois meiltä soita murheemme.
Harppus voi äitiä Bomanin lohduttaa
silmiään ken kuivaa ja mustat kengät tomuttaa.
Ei, vaan tarjoakin pullo hälle!
Kippis, rouva, niinkuin ystävälle.
Anna vaan, anna vaan!
Boman, sua en nää enää milloinkaan. 

Kiitos nyt Boman, tää aika yhteinen.
Joskus iskit silmää, joskus nenääni taas kiroillen.
Sun lakkis olkoon nyt mun kesälakkini.
Vanha vormun takki saa olla talvitakkini.
Leski kulta, itkut loppuun hoida,
Movitz, hälle anna harpun soida.
Itkut pois, tuskat pois,
leski vielä uuden korpraalin jo ottaa vois!
 suom. Tuomas Rosberg

Antiikista toki löytyy jotain samanhenkistä:

Nyt täytyy juoda vaikka väkisin.
  Myrsilos on kuollut.
    Alkaios 332, suom. Sampo Vesterinen

Sateenkaari on katkennut