maanantai 1. syyskuuta 2014

Vankeudessa, syytä tietämättä.

Sai vallan murhe musta,
ei Bergin huilu soi 
--- vaan vaikeroi.
Ei tuo se helpotusta,
vaan sen saa katumaan,
--- ken liikaa joi.
Kun muistaa nymfit satumaan
ja juhlan eilisen,
nyt tunkkaisessa tyhjyydessä ainut elävä
on kärpänen. ---
Ei enää Jergen Puckel tuossa tepastele
hattu keikkuen. ---
  suom. Liisa Ryömä
Epistolassa 12 kertoja Fredman kuvailee veli Bergille tyhjää salia, jossa oli aiemmin tyttöjä, laseja, soittoa ja tanssia. Tuskaa rinnassa ei voi parantaa. Fredman pyytää Bergiä itkemään ja soittamaan huilullaan.

Tyhjyyden ja risaisuuden kuvaus on yksityiskohtainen. Lauseet pudotellaan passiivissa. Riimit toistuvat kaavamaisina. Huilu soittaa surulliset melismat yhä uudelleen. Näillä keinoilla luodaan valittava vaikutelma.

Viimeisessä säkeistössä Fredman valittaa mustelmia selässään ja vuotanutta nenäänsä. Enää ei pidä soittaa eikä juoda. Eikä koskaan tanssittaa toisen tyttöä. "Sen olen oppinut."

Kantapään kautta oppii kipeästi. Siitä kertoo myös ote Suuresta testamentista, François Villon 1461.
Jälkeen kyynelten ja huutojen,
jälkeen tuskallisen korinan,
jälkeen kärsimysten, tuskien,
huolten, surullisen harhailun,
kärsimys on opettanut mua
paremmin kuin Averroesin
lisät Aristoteleeseen:
Olen tyhmä, pallon pyöreä.
  suom. Veijo Meri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti