Movitz, sun yskintäsi kauhistuttaa,
rinnassas tuoni pitää kemujaan,
Jyskyttää vielä säikky sydän, mutta
hauta jo huuliltasi lemuaa.
   suom. Liisa Ryömä

Bellmanin runoissa tunteen ilmaisut nousevat kuin tulva, kuten kuolemanpelko Fredmanin epistolassa n:o 30. Veli Movitzin niljaisen ihon kuvaus on yksityiskohtaista ja visuaalista. Fredman yllyttää keuhkotautista Movitzia juomaan kouristuksenomaisesti.

Toisessa ajassa ja toisella tyylillä tuosta krapulaisen pelosta kirjoitti Sami Rajakylä romaanissaan Pätkärunoilija.

Kuolemanpelko terävöitti miehen kynän. Pelko oli hänen paras kaunokirjallisuuden opettajansa. Myös kärsimys oli opettanut paljon, mutta tärkein opettaja, rakkaus, oli toistaiseksi antanut hyvin vähän oppitunteja. Eikä ilman rakkautta voinut luoda mitään kestävää. Sen verran Keijokin tiesi.
Kello oli puoli seitsemän kun Keijo heräsi. Hän oli nukkunut yli kolme tuntia. Keijo venytteli itsensä jalkeille, kiehautti kahvit ja meni polttamaan reissulta yli jääneen sätkän parvekkeelle. Kahvin ja tupakan virkistämänä hän päätti aloittaa aforismiensa puhtaaksikirjoittamisen.

Kun mikään ei vaivaa